Parempi pyttipannu

  • 0,5 kg keitettyä perunaa
  • 1 pkt Innalanmäen tilan grilleriä
  • 2-3 keitettyä porkkanaa
  • 200 g lehtikaalia
  • 1 sipuli tai 2 kevätsipulia
  • 1 rlk dijon sinappia
  • reilu 1 dl ruokakermaa
  • suolaa
  • pippuria
  • voita / rypsiöljyä

Tarjoiluun:

  • 4 kananmunaa
  • pikkelöityä punasipulia
  • pikkelöityä retiisiä
  • karamellisoitua jalapenoa
  • suolakurkkua
  • lehtipersilijaa
  • sitruunaa

Pyttipannun seuraksi sopivat hyvin pikkelöidyt kasvikset. Kokeile omaa suosikkiasi, tässä muutama esimerkki. Nämä voi tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan. Pikkelöidyssä retiisissä on käytetty perinteisen 1-2-3 pikkelöintiliemen reseptiä. Tätä voi soveltaa myös punasipuliin ja jalapenoihin, tai sitten voit kokeilla alla olevia hiukan erilaisia reseptejä.

Pikkelöity retiisi:

  • 200 g retiisejä
  • 1 dl väkiviinaetikkaa
  • 2 dl ruokosokeria tai sokeria
  • 3 dl vettä

Huuhtele retiisit ja leikkaa kannat pois. Leikkaa ohuiksi siivuiksi ja laita puhtaaseen lasipurkkiin odottamaan. Mittaa muut aineet kattilaan ja anna kiehahtaa siten, että sokeri on liuennut. Anna jäähtyä jonkin aikaa ja kaada retiisien päälle. Sekoita. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin maustumaan.

Pikkelöity punasipuli:

  • 2-4 punasipulia
  • 1 dl valkoviinietikkaa
  • 2 rlk punaviinietikkaa
  • 2 dl ruokosokeria tai sokeria
  • 3 dl vettä

Leikkaa sipulit ohuiksi renkaiksi tai puolirenkaiksi. Laita sivuun odottamaan. Lisää kattilaan etikat, vesi ja sokeri ja anna kiehahtaa siten, että sokeri on liuennut. Lisää punasipulit joukkoon ja keitä muutama minuutti. Ota kattila pois liedeltä ja anna liemen ja sipuleiden jäähtyä. Kaada kattilan sisältö puhtaaseen purkkiin. Pikkelöityä punasipulia säilytetään jääkaapissa, anna maustua vähintään muutama tunti ennen käyttöä. Tämänkin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Karamellisoitu jalapeno:

  • 200 g jalapenoja
  • 3,5 dl ruokosokeria tai sokeria
  • 1,25 dl omenaviinietikkaa tai muuta etikkaa
  • 0,25 dl vettä

Huuhtele jalapenot ja leikkaa kanta pois. Koverra lusikalla japapenon päädystä suurin osa siemenistä pois. Jos haluat tulisempaa jätä siemenet jalapenoihin (tai osa niistä). Leikkaa jalapenot ohuiksi siivuiksi. Laita jalapenot puhtaaseen lasipurkkiin odottamaan. Mittaa muut aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi niin, että sokeri on liuennut. Anna jäähtyä jonkin aikaa ja kaada jalapenojen päälle. Sekoita siten, että jalapenot peittyvät. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin maustumaan.

Pyttipannu:

Pilko keitetyt perunat ja porkkanat tasakokoisiksi. Pilko myös makkara. Silppua sipuli pieneksi tai puolirenkaiksi. Jos käytät kevätsipulia, ota vihreä osa sivuun ja lisää pyttipannuun vasta ihan lopuksi. Laita muurikkapannu kuumenemaan ja lisää voita tai rypsiöljyä pannuun. Lisää pannulle perunat, porkkanat ja makkarat. Paista näihin hyvä väri, mitä parempi paistopinta, sen enemmän makua! Kun perunat, porkkanat ja makkarat ovat ruskistuneet, lisää sipulit pannulle ja paista sekoitellen. Tässä vaiheessa voit pienentää lämpöä, varo polttamasta sipuleita. Lisää pannulle dijon sinappi ja kerma. Sekoita, kiehauta ja tarkista maku. Kerma tuo pyttipannuun täyteläisyyttä ja kosteutta, tarkoituksena on, että kerma ikään kuin imeytyy pyttipannuun eikä jää kastikkeeksi. Pienennä edelleen lämpöä ja lisää pannuun revitty lehtikaali ja kevätsipulin varret. Kääntele sekaisin ja tarkista jälleen maku. Tässä vaiheessa voit lisätä tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Paista kananmunat pannulla siten, että keltuainen jää ehjäksi (sunny-side up). Hienonna lehtipersilja ja leikkaa suolakurkut pitkittäin lohkoiksi. Jaa pyttipannu lautasille, lisää mukaan kananmunat, pikkelöity punasipuli, pikkelöity retiisi, karamellisoitu jalapeno ja suolakurkut. Ripottele päälle lehtipersilijaa ja lisää vielä sitruunanlohko.

Vinkki: Pyttipannuun voi lisätä käytännössä mitä vain kasviksia kaapista löytyy. Eli reseptiä kannattaa rohkeasti muokata omaan jääkaappiin sopivaksi!